Lahti Aqua konsernin tilinpäätös 2011

2.4.2012
Lahden alueella veden myynti kääntyi kasvuun neljän laskuvuoden jälkeen.

Viime vuonna Lahti Aquan asiakkaat käyttivät vettä lähes 8,2 milj. m3, mikä on kaksi prosenttia enemmän kuin edellisenä vuotena. Konsernin liikevaihto oli lähes 29 M€, josta liikevoittoa jäi noin 6,9 M€. Kannattavuudelle asetetut käyttökate ja liikevoittotavoitteet saavutettiin.

Kokonaisinvestoinnit olivat yhteensä 7,7 M€. Uutta vesihuoltoverkostoa rakennettiin 2,5 M€:lla ja saneerattiin 1,6 M€:lla. Vesijohtoverkoston kuntoa kuvaava vuotovesi-% oli Lahdessa 3,9, mikä on valtakunnallisesti poikkeuksellisen alhainen maan keskitason ollessa noin 20 % luokkaa. Uusia liittyjiä Lahti Aqua sai 219 ja liittymismaksuja kirjattiin liikevaihtoon yhteensä noin 1,9 M€.

Vuoden 2011 aikana valmisteltiin kolmea merkittävää seudullista vesihuollon hanketta. Maakuntaliiton vetämänä saatiin valmiiksi Päijät-Hämeen maakunnan vesihuollon yleissuunnitelman tarkistus. Tämän ohella konkreettisimmat hankkeet olivat valmistunut Herralan siirtoviemäri ja vesijohtohanke sekä ns. viiden kunnan vesihuoltohanke. Yhtiön viestinä on suurimpana toimijana koko seudun vesihuollon ison kuvan hahmottaminen ja vesihuollon turvaaminen laajemmin seudulla.

Yhtiön tuotteiden ja palveluiden laatu ja toiminta olivat erinomaisella tasolla, mistä kertoo Taloustutkimuksen teettämän asiakastyytyväisyyskyselyn ykkössijoitus.

Arvio tulevasta kehityksestä
Konserni jatkaa strategian mukaisesti toiminnan kehittämistä. Taloudelliset ennusteet ensi vuodelle lähtevät siitä, että vesihuoltopalveluiden myynti pysyy tämän vuoden tasolla. Vesihuoltomaksut säilyivät vuoden 2011 tasolla. Investointien osalta kokonaisvolyymi on vuonna 2012 lähes 8 M€.

Lisätiedot
Lahti Aqua Oy:n toimitusjohtaja Martti Lipposelta



» Näytä kaikki