Lahti Aqua Oy mukana Vesijärven pelastamisessa

Lahti Aqua Oy on ollut "moottori" 1.1.2008 perustetussa Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiössä, jonka tarkoituksena on tukea Vesijärven ja muiden Lahden talousalueen vesistöjen tutkimus- ja kunnossapitotoimintaa veden hyvän laadun turvaamiseksi.

Perustetun säätiön tavoitteena on koota Vesijärven hyväksi seuraavan kolmen vuoden aikana kolme miljoonaa euroa. Suurin rahoittaja on Lahden kaupunki tytäryhtiöineen: Lahti Aqua Oy ja Lahti Energia Oy. Lahden osuus rahoituksesta on 55 prosenttia, elinkeinoelämän 33,5%, Hollolan kunnan kahdeksan ja Asikkalan kunnan kolme prosenttia. Vesijärvisäätiötä tulevat rahoittamaan kuntien ohella kansalaiset ja yksityiset yritykset. Yksityisiä päätukijoita ovat mm. Lahden Teollisuusseura ry, Etelä-Suomen Sanomat ja Kemppi Oy. 

Lisätietoa Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiöstä