Asiakkaat tyytyväisiä Lahti Aquan toimintaan koko toiminta-alueella

14.10.2016 14:21

Asiakkaat tyytyväisiä Lahti Aquan toimintaan koko toiminta-alueella - Lahti Aqua

Lahti Aqua on osallistunut vuosittain Taloustutkimus Oy:n tekemään riippumattomaan vesihuollon asiakastyytyväisyyskyselyyn, joka on kehitetty erityisesti vesihuollon toiminnan arviointiin. Vuoden 2016 asiakastyytyväisyyskyselyssä oli mukana 18 vesihuoltotoimijaa edustaen yli miljoonaa kuluttajaa maassamme.

Tutkimuksessa arvioitiin kouluasteikolla 4-10 veden laatua, vesilaitoksen palvelua sekä veden jakelua ja viemäröintiä usealla eri kriteerillä. Veden laadun kokonaisarvosana oli Lahden alueella 8,90 (Hollolan alueella 9,01). Vesilaitoksen palvelun kokonaisarvosana Lahdessa oli 8,23 (Hollolan alueella 8,25). Veden jakelun ja viemäröinnin kokonaisarvosana oli Lahdessa 8,82 (Hollolan alueella 8,84). Tämän vuoden tulokset ovat samalla erinomaisella tasolla kuin edellisenä vuotena.

Kymmenen tutkimukseen osallistuneen suurimman vesihuoltolaitoksen vertailussa Lahti Aqua sai parhaimman kokonaisarvosanan sekä korkeimmat pisteet laadun sekä veden jakelun ja viemäröinnin WACSI-tuloksissa. Lahti Aqua on menestynyt vastaavalla tavalla myös aiempien vuosien kyselyissä ja ollut suurten toimijoiden vertailussa paras.

Taloustutkimus Oy haastatteli yhteensä 640 kotitalousasiakasta Lahdesta (sis. Nastolan alueen) ja Hollolasta (sis. Hämeenkosken alueen). Asiakastyytyväisyyskysely toteutettiin kesäkuussa 2016.

Lisätiedot: Lahti Aqua Oy:n toimitusjohtaja Martti Lipponen puh. 040 758 9644.