Lahti Aqua mukana tukemassa ensilumenladun avaamista

19.11.2020 20:17

Lahti Aqua mukana tukemassa ensilumenladun avaamista - Lahti Aqua

Lah­den en­si­lu­men­la­tu ava­taan tiis­tai­na 24. mar­ras­kuu­ta. Tänä vuonna Lahti Aqua on mukana tukemassa ensilumenladun avaamista.

– Haluamme osaltamme mahdollistaa ja kannustaa ihmisiä omaehtoisen liikunnan pariin. Hiihtäminen on loistava esimerkki kokea liikunnan riemua ja raitista ilmaa joko yksin tai hyvässä seurassa, kertoo Lahti Aquan viestintäpäällikkö Paula Nikula.

Lahden perinteinen 1,5 kilometrin mittainen ensilumenladun reitti kulkee Suurmäeltä kohti vesisäiliöitä. Ensilumenladun lähimmät pysäköintipaikat ovat Suurmäenkadun päässä hyppyrimäen juurella sekä Lahden vanhalla raviradalla.

Tulevan viikonlopun sääennuste lupaa kylmenevää, joten viikonlopun aikana ensilumenlatua lumetetaan viime talvesta asti säilössä olleella lumella, kertoo liikuntatoimenjohtaja Tommi Lanki Lahden kaupungin liikuntapalveluista.

Lanki lähettää innokkaille hiihtäjille viestiä, että viikonloppuna kannattaa vielä malttaa ja pysyä ladulta pois, jotta vältytään henkilö- ja välinevahingoilta.

– Alueella liikkuu lunta tuovia kuorma-autoja vielä yömyöhään ja lumikoneet työstävät lunta laduille.

Lisätiedot

Lahden kaupunki, Liikuntapalvelut
Tommi Lanki, liikuntatoimenjohtaja, p. 050 559 4145

Lahti Aqua Oy
Paula Nikula, viestintäpäällikkö, p. 03 851 5940