Viestinnällä lisäämme tietoisuutta vesihuollosta ja alan kiertotaloudesta

Olemme päivittäin läsnä asiakkaidemme arjessa. Haluamme lisätä tietoisuutta vesihuollosta ja alan kiertotaloudesta. Vastuullisuus on meille arkipäiväisiä tekoja, jotka vaikuttavat Lahden sekä Hollolan ja Iitin kunnan ihmisiin sekä luontoon.


Suomalaiset luottavat vesijohtoveden laatuun

Suomalaiset luottavat vesijohtoveden laatuun

Kemiran kansainvälisen kuluttajatutkimuksen mukaan tietämättömyys vesihuollosta on yleistä Suomessa. Tutkimustuloksista käy ilmi, että 97 % suomalaisista luottaa oman kotinsa vesijohtoveden laatuun. Luku on korkea, sillä esimerkiksi amerikkalaisista vain 60 % kertoo luottavansa hanaveden laatuun.

Tutkimuksessa kuitenkin todettiin, että suomalaiset eivät useinkaan tiedä, miten korkealaatuinen vesi Suomessa tuotetaan. Tähän haasteeseen pyrimme vastaamaan viestimällä aktiivisesti toiminnastamme.

Tutustu Kemiran kansainvälisen kuluttajatutkimukseen

Julkaisemme vuosittain vastuullisuusraportin, jossa kerromme kuluneen toimintavuoden tapahtumista ja avaamme vesihuollon keskeisiä tunnuslukuja. Tutustu vuoden 2022 vastuullisuusraporttiimme.