Älä käytä vettä sähkökatkon aikana

Vesihuolto on yhteiskunnan kannalta kriittinen toimiala. Sähkökatkotilanteessa on tärkeää minimoida vedenkäyttö, vaikka hanasta vettä tuleekin. Näin estetään laajoja viemäreiden ylivuotoja sekä viemäritulvia kiinteistöillä, jos jätevedenpumppaus ei toimi sähkökatkon aikana.


Tälle sivulle on koottu tietoa sähköpulaan varautumisesta vesihuoltopalveluiden näkökulmasta. Emme vastaa yksittäisiin kyselyihin vesihuollon varautumiseen liittyen.

Vesihuoltopalvelut ovat riippuvaisia sähkön saannista

Vaikka puhdasta hanavettä on saatavissa sähkökatkonkin aikaan, yhteiskunnan sähköpulan aikana Lahti Aqualla kuluu sähköä veden pumppaukseen ja kiinteistössä käytetty vesi valuu joka tapauksessa viemäriin. Jätevesiviemäristä jätevesi kulkeutuu joko kiinteistön omaan jätevesipumppaamoon tai Lahti Aquan jätevesipumppaamoon, joissa pumput toimivat sähköllä. Siksi on tärkeää minimoida vedenkulutus sähkökatkon aikana, jotta viemäriverkoston ja jätevedenpumppaamoiden kapasiteetti ei sähkökatkotilanteessa ylity. Sähköä kuluu myös tehokkaaseen jätevedenkäsittelyyn jätevedenpuhdistamoilla.

Olemme informoineet sähköverkkoyhtiöitä vesihuollon sähköntarpeistamme ja käyttökohteista, jotta kriittiset kohteet ovat heillä tiedossa.

Näin varaudut sähkökatkoihin vesihuollon näkökulmasta

Lyhyiden (2 tunnin) sähkökatkojen ajan vesisäiliöt turvaavat veden toimituksen, sillä vesi tulee useimmille asiakkaille painovoimaisesti vesitornista.  Jokainen meistä voi toimia kuitenkin vastuullisesti sähkökatkon aikana.

Katso videomme miten varaudut sähkökatkoihin vesihuoltopalveluiden näkökulmasta

Vinkkimme vastuulliseen vedenkäyttöön:
  • Vältä suihkussa käyntiä sekä astioiden ja vaatteiden pesemistä.
  • Vedä wc harkiten.
  • Varaa puhdasta juomavettä muutaman päivän tarpeeseen, siis noin pari litra vettä henkilöä kohden vuorokaudessa.
  • Hanki tarpeen mukaan puhtaita kannellisia ämpäreitä tai kanistereita veden kuljetukseen ja säilytykseen.
  • Kiinteistön omistajien tulee huolehtia, että lämpimän käyttöveden järjestelmien lämpötila ei energiansäästöstä huolimatta laske niin alhaiseksi, jotta olosuhteet olisivat suotuisat legionellabakteerien kasvulle. Lämpimän käyttöveden lämpötilan tulee olla kaikkialla vesijärjestelmässä +55 C ja kylmän käyttövedenveden tulee olla alle +20 C.
  • Tarkasta kiinteistöillä mahdollisesti olevien tulvimisen estolaitteiden toimivuus ennen mahdollisia sähkökatkoja.
  • Pakkaskaudella vesijohdot ja -mittarit voivat jäätyä, jos ne ovat tilassa, jonka lämpötila pääsee laskemaan pakkaselle. Paras keino estää jäätyminen on eristää vesiputket hyvin ja pitää vesimittaritila lämpimänä.

Tiedottaminen vesihuollon häiriötilanteissa

Viestimme nettisivuillamme aina vedenjakeluun liittyvistä katkoksista. Häiriön laajuuden ja vakavuuden perusteella hyödynnämme viestinnässä myös somekanavia sekä tiedotamme paikallismedioissa.

Lisäksi meillä on aktiivisessa käytössä tekstiviestijärjestelmä vesihuollon häiriötilanteista tiedottamiseen. Häiriöviestijärjestelmä hakee omakotitalo-, kerros-, ja rivitaloasukkaiden puhelinnumerot numerotiedustelusta.

Lisätietoa tekstiviestijärjestelmästä sekä ohjeet liittymiseen löydät täältä.

 

Ajantasaista tietoa sähköpulasta löydät Fingridin verkkosivuilta.